Kaisa_2012_3_photo by Veikko Somerpuro

Opintojakson tavoitteena on syventää käsitystä uskontotieteellisen tutkimuksen rakentumisen ja argumentoinnin luonteesta. Kurssi harjaannuttaa teoreettisen kirjallisuuden lukemiseen ja kriittiseen keskusteluun, sekä antaa valmiuksia eri tarkoituksiin laadittujen tieteellisten tekstien tuottamiseen.

Tavoitteena on, että kurssin jälkeen osaat arvioida uskontotieteellisiä tutkimuksia; eritellä niiden teoreettisia sekä aineistoon ja menetelmään liittyviä valintoja ja perusteluja, analyysin toimivuutta sekä tutkimusraporttien rakennetta;
kirjoittaa tieteellisen kirja-arvion sekä yleistajuisen blogitekstin valitsemasi tutkimuksen pohjalta.

Kurssilla on lähitapaamisia noin joka toinen viikko, jonka lisäksi työskennellään myös itsenäisesti. Lähitapaamisista vapaat viikot on tarkoitettu itsenäisten tehtävien valmisteluun. Osatehtävät (kirja-arvio, alustus, kommentointi ja blogiteksti) ovat kaikki osa kurssin suoritusta. Niiden tarkoituksena on edesauttaa opitun asian jäsentämistä ja analyyttisen ajattelun kehittymistä, sekä tarjota mahdollisuus näiden taitojen harjoitteluun myös käytännössä.

HUOM.! Kurssin ensimmäinen tapaamiskerta on keskiviikkona 16.1.

Enrol
11.12.2018 at 09:00 - 6.5.2019 at 23:59
Moodle
Log in to view the registration key for Moodle.

Timetable

Here is the course’s teaching schedule. Check the description for possible other schedules.

DateTimeLocation
Mon 14.1.2019
14:15 - 15:45
Wed 16.1.2019
14:15 - 15:45
Mon 28.1.2019
14:15 - 15:45
Wed 30.1.2019
14:15 - 15:45
Mon 11.2.2019
14:15 - 15:45
Mon 25.2.2019
14:15 - 15:45
Mon 11.3.2019
14:15 - 15:45
Mon 25.3.2019
14:15 - 15:45
Mon 8.4.2019
14:15 - 15:45
Mon 29.4.2019
14:15 - 15:45
Mon 6.5.2019
14:15 - 15:45

Conduct of the course

Kurssin suoritukseen kuuluu aktiivinen osallistuminen lähitapaamisten työskentelyyn, tieteellisen kirja-arvion kirjoittaminen vapaavalintaisesta teoksesta, suullisen alustuksen pitäminen ja toisen alustuksen kommentaattorina toimiminen, sekä yleistajuisen blogitekstin laatiminen oman alustuksen aihepiiriin liittyen.

Kurssin arvioinnissa sovelletaan yleistä asteikkoa 0-5. osatehtäviä ei arvostella erikseen.

Description

Opintojakson suorittanut osaa eritellä ja kriittisesti reflektoida uskontotieteellisiä tutkimuksia, niiden teoreettisia sekä aineistoon ja menetelmään liittyviä valintoja ja perusteluja, analyysin toimivuutta sekä tutkimusraportin rakennetta. Opiskelija osaa kirjoittaa tämän pohjalta analyyttisen kirjallisuuskatsauksen.

Opintojakso syventää opiskelijan käsitystä uskontotieteellisen tutkimuksen rakentumisen ja argumentoinnin luonteesta.

Annetaan opetuksen yhteydessä.

Jakso arvioidaan yleisellä asteikolla 0-5. Arvioinnissa painotetaan kykyä eritellä ja arvioida tutkimuksen osatekijöitä sekä tuottaa niistä jäsennelty ja reflektoitu kirjallisuuskatsaus.

Jakso suoritetaan opettajan kanssa sovittuna ja ohjeistettuna kahden tai komen uskontotieteellisen väitöskirjan tai muun tutkimuksen analyysitehtävänä. Analyysit noudattavat tieteellisissä lehdissä käytettävien kirjallisuuskatsausten tyyliä ja rakennetta. Jakso suoritetaan itsenäisenä kirjallisena yksilö- tai parityönä. Jaksosta saatetaan antaa myös kontaktiopetusta.